Olin saanut aivoinfraktin joka tuon kamalan kivun sai aikaiseksi tai ei se, mutta silmä, mihin tuo kipu iski Se oli jotain jota ei voi edes kuvailla, niin kauheaa se oli. Ja ettei nyt ihmistä liian helpolla päästtettäisi kivussaaan niin tulokena oli silmän sokeutuminen, aivan täydellisesti, ei ede suoraan lapulla näyttökään anna ede väläytystä valosta. No, toisella näkee, ainakin vielä, vähän sitä nyt pelkäävät että vähenee näkö siitäkin. Se sitten onkin jo hankalampi juttu jos niin käy.
Silloin aamulla meni ensin vasen puoli heikoksi ja puhekkin vaikeutui, mutta ne palasi muutaman tunnin kuluessa ennalleen. Joten siitä ei jäänyt mitään pahaa . Kun sairaalassa kysyttiin nimeäni, tiesin sen mielessäni ihan kirkkaasti, mutta mikä työ keksiä miten se ulos annetaan, sana kerrallaan sain puhuttua, mutta jo 6 tunnin päästä puhe sujui hyvin. Joten vähällä loppujen lopuksi pääsin kun vain yksi silmä meni. paljon pahempaan oli kyllä aineksia.
Nyt kun pääsin kotiin, on tämä nyt ensin sellaista opettelua elämään, Kaikki ei ole kuin ennen, ei mennä eikä tulla niinkuin olen ikäni oppinut. Voimat varmaan palailee pikkuhiljaa ja ote normaaliin arkeen vähitellen helpottaa. Nyt vain pitää malttia kerätä ja antaa aikaa paranemiseen. Se vain on niin vaikeaa, mutta, eiköhän se tästä. Onneksi kukkamaat ovat paksun lumen alla vielä.
Niin alkoi tämä vuosi, tietäisipä miten sitten päättyy.
