Vappuaatto

Nyt taas leivoset ilmassa leikkiä lyö. vai olikos se vasta huomena, kun niin tekevät, taisipa olla.

Oikein on mielyttävä aattoilma näin minun vinkkelistäni katsottuna. Tämä se kesää tekee ja tuo luontoon uutta voimaa. Kun sitten lämpöä saadaa sateen kostuttamaan maahan, niin kohta kaikki paikat viheriöi ja saa vain huokailla, kuinka kaunista kaikki voikaan olla. No, siihen vielä hetki menee, mutta hyvää kannattaa odottaa.

Voi noita menneitä aikoja, kun Vappuna piti jo etsiä kesäkolttu päälle, oli sitten kaunis tai kylmä, kesää se oli kuitenkin. Muistan nuoruuden vapuista nuo marssit, joita pienilläkin paikkakunnilla vielä harrastettiin. Kotipuolessa oli määrätty kallio, minne marssit päättyivät ja siell puheet paasattiin. me nuoret ja keskenkasvuisetkin sinne kallion kupeelle keräännyimme ja häpeäkseni ihan pitää tunnustaa, kun ei puheet sisältöineen meitä yhtään innostaneet, yritimme aina vähän häiritä puhujia. Sillain vähän salaa, etteivät huomanneet mistäpäin ne välihuomautukset oikein tulivat. onnistuimme näin salata itsemme piiloissamme. Nyt jo uskaltaa tunnustaa, kun nuo silloiset aatteen miehet ja naiset ovat jo muilla puhujapaikoilla.

Nykyinen vappu onkin sitä kuin yleinen arki, ei poikkea millääntavalla meidän jokapäiväisestä olostamme. Lähdemme Himmun kanssa lenkille ja nautimme lintujen laulusta ja luonnon heräämisestä. yritämme selviytyä kotiin vähemmän märkänä.

Uudestaan

Tässä se video, joka piti laittaa. Viimekesän pallonpeluuta.

Mietteitä.

Vihdoinkin taas kaunis, aika lämminkin kevätpäivä. Luonto vähitellen heräilee tuikeasta kylmästä tuulesta ja lähes nollan säätilasta toipuen kunnon kevääseen, edes hetkeksi. kyllä se vain on niin, että vuodenaikojen vaihtuminen ja niiden erilaisuus on rikkaus. Joskus talven tuiskuissa ja pakkasessa sitä haaveilee, että olisipa aina kesä. Ei sekään sitten varmaan niin onnellista olisi.
Himmupienen onni oli tänään aivan rajaton, kun vihdoin muistin hakea pallon talvisäilöstä pihaan. Voi sitä vauhdin hurmaa, kun pikkuinen meni keränä rakkaan pallonsa perässä. Siinä käytiin mummun kukkamaat ja naapurin kynnöspellot vauhdilla läpi. Jäipä sitten pallo kiinni johonkin koloon pellolla ja kukapas sinne apuun ennätti kuin mummu. Himmu istui ja odotti pallon vieressä arvaten avun tulevan. Muuten osaa jo käsitellä sitä hienosti. Nostaa nokallaan sen korkealle ja antaa vauhtia. pensaisenkin alta saa sen taitavasti takaisin liikkeelle. Sitä riemua oli kyllä hieno seurata.
Aamulenkillä kävelimme pitkin rauhallista järvenrantaa. Siellä saa Himmukin mennä omien halujensa mukaan, kun ei tarvis olla narunjatkona, vaan saa vapaana taivaltaa. Osaa mokoma siitä nauttia.
Kyllä tuo pieni koira rikastuttaa elämää monilla tavoin, kun yksin muuten elelee, on hienoa, kun on joku, josta kantaa huolta ja jonka elämään minä niin saumattomasti kuulun. Aina iloinen vastaanotto, heti aamulla herätessä ja jos jossain asioilla käy, palatessa otetaan todella innostuneesti vastaan. Ei näy koskan nyrppyistä nenää, missäs viivyit, vaan aina on ilo ylinnä.

Kesän tekoa

Tämähän se tekee kesää, satelee kylmän alas pilvistä. Täällä ei sentään lunta ole tullut, vain jokunen räntähiutale, joka välittömästi on vielä ainakin uslanut pois. Mutta kylmää on ja pimeää. ihan kummasti tuo sää vaikuttaa mielialaankin, ei yhtään tee mieli ulos mitään puuhailemaan, eikä ainakaan haravointi onnistuisikkaan, kun on maa niin märkää.

Kivahan se on välillä elellä tätä sisäelämää, se onkin vähille viimeaikoina jäänyt, paitsi päivänä, kun sain taas kokea tuon kivun rinnassa. toki olin taas luullut liikoja itsestäni ja häärännyt liikaa noissa askareissa, niinkuin niillä nyt niin tulenpalava kiire olisi. mutta tuo ikuinen tekemisen tarve ei vain jätä rauhaan. Kait se on sitä, kun 9 vuotiaana astuin työelämään, kesäksi kartanon karjanpaimeneksi ja toisin ajoin puutarhaan mansikan poimijaksi. Se homma lankesi minulle joka lapsuuden kesä ihan käytännön syystä, en syönyt niitä ollenkaan. Olin niin allerginen niille. Silloin ei kyllä lapsityövoimasta kukaan puhunut. Ei ketään siitä moitittu, että lapset tekee Ei nyt sitten saa sitä työvaihdetta päältä pois millään. Ihan mukavaahan se on häärätä, kun vain rajansa muistaisi. Mutta kun ei.

Päiväkin kirkastuu vähitellen, aina välillä paistaa aurinkokin, vaikka koko aamupäivän oli niin kovin synkkä maisema. Kelivaroitus tänne kyllä annettiin, en vielä tiedä miksi.

Arjen aherrusta

Kummasti sitä tuota kaikenlaista hommaa ilmestyy heti, kun sää lämpiää ja työhalut kasvaa. Tänäpäivänä on ollut monenlaista vaihtelevaa hommaa. Aamulla piti lähteä renkaita autoon vaihdattamaan, olipa eilen, kun nostelin renkaat valmiiksi, jäänyt takaluukku hivene rakoselleen ja seurauksena tyhjä akku. Auton sisävalo oli palanut koko ajan ja söi akusta virran. No, sotto pajalle ja remonttimies tuli laittamaan virtaa, kun muilta töiltään ehti. Sillä aikaa olin sitten tuolla kuntosalillani puita pienimässä.

Saatuani sitten virtaa akkuun, sain ajaa heti tuon pelastajan perässä pajalle ja niin sai auto kesätassut alleen. Tultuani sitten kotiin, olikin meillä jo ruoka-aika. Sitten mentiin taas pihaa siivoamaan niinpaljon kuin kärsi. Ihan märkäpohjaisia paikkoja ei vielä viitsinyt yrittää kuopia. jatkaettiin vielä vähän puuhommia. Se homma on kohta hyvällä mallilla, koko hirsikasa menty pian lävitse. lajiteltu eri kasoihin, pienet hellapuiksi, pitkät uunipuiksi ja loput sitten sopiikin kamarin muuriin pistettäväksi.

Ja Himmu nauttii, kun saa tallustella pitkin pihoja nuuskimassa paikkoja, on tietty monenmoista tuoksua talven jälkeen. Kerran tulin liiteristä katsomaan minne Himmu on mennyt, katselin ja ihmettelin, kun ei näkynyt. Pikkuinen istui rappusilla oven takana odottaen jo minua sisälle.

Eilisten pienten krookuksien jälkeen oli jo kukkamaahan auennut iso puska krookuksia. Kehitys on nopeeta, sinivuokotkin kohta aukaisee kukkansa. Jos ei nyt tuo viikonlopun kylmä kausi vie mennessään kaikkia.

Kevään voimaa

Nyt se on tulllut, kevät. kaikella voimallaan. Ilman täyttää lintujen laulu kaikella täydellisyydellään. Konsertti on valmis. Ei tarvis lähteä minnekkään saleihin kuuntelemaan, vaan luonto tarjoaa sellaisen elämyksen mihin vain kaunis kevätaamu pystyy.

Mielen täyttää kuin uusi voima, kaikki lähtee taas uusiutumaan. Luonto herättelee kukat kukkimaan, ruohot viheriöimään. Se kaikki on joka kevät yhtä uutta, yhtä ihmeellistä. Saamme taas kokea tuon näytelmän uudestaan unohtaen talven vaivat. ne ovat taas kerran taaksejääneet ja edessä odottaa uusi kevät, kesä. Niin luonto kuin mekin uusiudumme. mieli piristyy ja ote elämään on taas vahva.

Kun vielä aurinko uskaltautuu esiin pilven raosta, tuntuu, kuin askel, joka talven tuiskuissa ja pakkasessa välillä tuntui raskaalta, on taas kevyt ja melkein lentävä. tekisi vain mieli mennä ja mennä.

Miksi tuo meidän syksy ja talvi pitääkin olla niin pitkä. Ehkä juuri siksi, että tämä kevään tulo olisi näin riemastuttavan vahva, että kaikki uusiutuu vieden pimeät päivät taakse niin mielestä kuin luonnosta. Ehkä ei tätä edes ymmärtäisi, ellei kevään odotusta olisi, jos aina vain olisi jatkuva kesä.

Juhlan jälkeen

Elämä Pääsiäisen pyhien jälkeen jatkuu taas arjen merkeissä. Limen alta paljastuu päivittäin uutta ja ajtukset jo pyörivät uusissa tekemisissä. Lumien luonti on nyt tältä keväältä onnelliseti takanapäin. Kolat ja työntimet jo viety kesäsäilöön. Jos vielä sataakin lunta, ei niitä enään viitsi kolailla, savat sulaa kohdilleen jo.

Krookukset pirteänä nostavat jo päätään. Pian on taas kukkia paljon. Siitä se alkaa, krookuksista seuraten sitten laji toisensa perään. Joka kevät uusi suuri ihme seurata niiden nousua. On ne kevään luontoa muuttavat tapahtumat suuri ilo, vuodesta toiseen. orvokit, nuo kesän tuojat ovatkin ensi istutettavia kun kestävät vähän kylmääkin, nuo kuvassa olevat viimekevään vapun seudun istutteita.