27. 01.2010

Talven ihmeitä ovat joskus nämä värikkäät aamuruskot. On jotain iloa näiden pakkasten jyllätessä. jos yhden päivän on vähän lämpimämpi, niin jo toisena päivänä taas helistää. Nytkin pakkasta taas reilut 20 astetta.

Sanontahan väittää, että aamun rusko on päivän p...a, mutta nyt ei kyllä ollut vaan päivä oli kylmä, eikä muutosta ollut entiseen. Nuo kuvat on otettu 21, päivä Eilinen päivä sitten olikin taas kovasti kaunis. puutkin saivat uuden kuorrutuksen. Koivut jo kertaalleen sen menetti tuulen hiukan oksia heilutellessa. Nythän on luvattu kovempaa tuulta, jokohan alkaa havupuutkin tyhjenemään.

Ensikerran elämässäni minulta paleltui silmät, oli monta päivää niin kipeät, ettei tahtonut jaksaa auki pitää ja ulos mennessä niitä viilteli aivan mahdottomasti. Myös poskipäät olivat kovasti kipeänä monena päivänä. On ollut pakko rajoittaa ulkona olemista vain kaikkein välttämättömämpiin käynteihin.

Eiköhän tämäkin talvi jossain vaiheessa anna periksi. Onhan tämä hyvä muistutus meille, ettei ne talvet ihan lopullisesti ole hukkuneet. Monet ihastelevat, kun on taas kunnon talvi pitkästä aikaa. Minä en kyllä tällaista kaipaa, en sitten yhtään. Sellainen 5-10 astetta olisi sopivaa talvikeliä.

Niilin risteily

Tässä

kuva laivan hytistä. Eittäin hyväkuntoiset kaikkina mukavuuksineen

Pari kuvaa luxorin temppelin raunioilta. Vaikuttava alue kokonaisuudessaan.

Aika ei vain riittänyt ihan perusteelliseen koluamiseen.

Olen paljon lukenut nyt käytyäni paikoista, nyt ne ymmärtää ja tajuaa aivan toisella tasolla.

Onneksi meillä oli asiansa osaava opas, joka osasi todella elävästu kertoa historiasta eri

kohteissa. Hän oli asunut Egyptissä jo 11 vuotta, joten elämä kaikinpuolin tuttua siellä.

Laivalla järjestettiin myös Egyåtiläinen ilta, siihen meidän turistien toivottiin pukeutuvan paikallisiin asuihin ja niinpä meidän Suomalaisten joukko oli 100 prosenttisesti vaatettu mitä erilaisempiin kaapuihin. itsekin ostin sellaisen kirjaillun paikallisten naisten juhlakaavun . erittäin hyvää puuvilla kangasta ja hintaa kokonaista kahdeksan euroa. uskomaton hinta. Ostin sitten samantyyppisen kaavun naapurini mummulle 90 vuotis lahjaksi ja hän oli siitä hyvin iloinen. Se on hänellä ollut juhla-asuna siitä asti.

Niin paljon kaikenlaisia muistoja siitä reisusta jäi, Sekun, että meidän ryhmän kesken oli erittäin hyvä henki, ei ketään jätetty syrjään, vaan aina kysyttiin, kuka haluaa lähteä eri paikkoihin. Siinä väkisinkin paikassa, joka on kuin suljettu kaupunki monine kansallisuuksineen tulee eri laisia ryhmiä kunkin kotimaan mukaan, mutta laivalla järjestetyissä leikeissä ja yhteijutuissa oli kyllä kaikki yhtä innokkaana mukana. Silloin oli laivalla porukoita Englannista, Espanjasta, Saksasta, italiasta ja me Suomalaiset joita oli 28 mukana.

Vaikka tuosta Niilin risteilystä on kulunut jo yli kaksi vuotta, elää se yhäti muistoissa. Se oli valtava elämys tuhatvuotisen historiansa kautta. Olin jo kauan haaaveillu tuosta matkasta, kun kerran eräs opas puertossa kertoi siitä risteilystä, hän osasi tehdä sen niin elävästi, että ajatus matkasta jäi itämään. kaikki nuo hienot kohteet, vanhat tamppeli aikansa kirjoituksin ja kuvin esitettynä tekivät kyllä lähtemättömän vaikutuksen

Matka alkoi Luxorista jossa asetuimme laivaamme, joka oli majapaikkamme koko viikon ajan. Huone kuin paraskin hotellihuone ja uivia hottelleitahan nuo laivat ovatkin. Luxorissa tutustuimme kahteen temppeliin ennenkuin matka jatkui kohti Assuania. matkalla pysähdyttiin eri kohteissa tutustuen muutamiin temppeleihin. Se tuntui kyllä suurelta ihmeeltä, nähdä nuo historiasta luetut paikat ja hyvän oppaan kertomana tarinat elävöityivät hienosti.

Assuaniin saavuttiin iltamyöhään matkan puolivälissä. Siellä tehtiin retkiä ympätistöön, kävimme Assuanin suurpadolla jossa matkalainen pääsi kuvaan. Olimme aikoinaan seuranneet lehdistä tuon padon rakennusvaiheita, siksi olikin mielenkiintoista nähdä tuo paikka. Kävimme myös kalliolla, jossa oli maailman suurin, keskeneräiseksi jäänyt obeliksi. Käytiin saarella, minne oli siirretty yksi temppeleistä joka olisi muuten jäänyt veden alle padon nostaessa vedenpintaa. Myös retki toiselle pelastetulle temppelille oli ohjelmassa olisi ollut, mutta sinne en lähtenyt matkan raskauden takia

Assuanista käsin teimme myös retken pieneen kylään, joka eli vielä sellaista vanhanajan elämää. Vierailimme kylän koulussa jossa saimme tutustua pienempien opetukseen ja lopuksi jouduimme itsekin koulunpenkille ankaran opettajan kouluttamiksi Ja karttakeppiä sai, jos ei osannut. Jokainen joutui kirjoittamaan nimensä taululle paikallisilla kirjaimilla. Olin tyytyväinen nimeni lyhyydestä, pääsin helpolla

Matkalla tuonne saarelle näimme myös Aga Khanin hautamuistomerkin. Vähän alempana rinteessä oli hänen kotinsa. Siellä hänen vaimonsa asui sitten miehen kuoleman jällkeen elämänsä loppuun ja joka aamu vei uudet kukat tuonne hautakammioon

yritin Assuanin kaupunkiin lähteä tutustumaan, mutta siitä ei tullut mitään. Kun pääsin kadulle, oli äidit työntämässä lapsiaan käsi ojossa kerjäämään turistilta. Yksin kun oli, olin tietenkin hyvä saalis. myös vossikat ja kaikenmaailman kaupustelijat olivat heti kimpussa, katsoin parhaakis palata laivalle.

Paluumatka Luxoriin sujui nopsaan, emme enään pysähdelleet noilla temppelipaikoilla. Saavuttuamme Luxoriin illalla olikin seuraavana päivänä retki vielä kuninkaiden haudalla. Se on laaja alue, jossa on jo paljon esillekaivettuja hautoja ja yhä etsittiin uusia. Kolmeen hautaan pääsi pääsylipulla tutustumaan. Oli elämys käydä siellä syvällä maanalla katsomassa niitä . Jopa värit noissa seinämaalauksissa olivat säilyneet pitkän hiekan allaolonkin ajan. sanoivat kaikkien maalausten olevan alkuperäisiä, vain hiekat puhdistettu pois

Viiko oli kyllä niin ikimuistoinen kokonaisuudessaan. Tuo laivahotelli oli iloinen yllätys. Ruoka erittäin monipuolista ja säästyin jopa mahataudilta. Oli mukava oleilla laivan aurinkokannella lempeän tuulen iholla tuntien tuossa äärettömän lämpimässä, toki varjoa alla. Aurinko kannella oli myös pieni uima-allas. Tämä on vain välähdy siitä kaikesta mitä matka antoi. Joskus olisi vielä matka mukava uusia, mutta jäänee kyllä muistelun asteelle.

Elämää Himmun kanssa

Kun tein päätöksen päästää tuon pikkuisen koirani elämääni, en osannut aavistaa, miten paljon tuo pikkuinen karvakerä elämääni tuo sisältöä. En tuntenut yhtään tuota rotua ennestään, kaikki Himmun kanssa oli uutta. Jänitin ensimäisiä yhteisi päiviämme, osaanko hoitaa sitä. Suloisuudellaan Himmu kuitenkin valloitti sydämeni heti kokonaan. Tuo leikkisä pikkukoira oli niin suloinen.

Siinä sitten yhdessä harjoiteltiin arkipäivän asioita. kuten paperille hätälaskuja ja vähitellen siirryttiin ulosoppimiseen, jonka Himmu omaksuikin kovin nopeasti. olihan minulla aikaa huomioida kaikkea asiaan kuuluvia merkkejä ja näin olin viemässä ulos asioille.

Opeteltiin käymään pikkulenkeillä, ensin vain ihan pihassa ja vähitellen jatkettiin matkaa kauemmaskin pihapiiristä. Voi, miten paljon tuo pieni minulle antoi elämäniloa. olin jäänyt yksin vähän aiemmin ja kaikki tuntui niin kovin tarpeettomalta. Tuo pikkuinen toi mukanaan taas täkeän tarpeellisuuden tunteen, olihan sen elämä nyt minusta riippuvainen.

Tässä Himmu on jo päässyt yhden vuoden korkeaan ikään, jolloin jo saimme tehdä pitkiäkin lenkkejä, luusto kesti jo lenkkeily erilaisissa maastoissa. Silloin oli Himmun lempipuuhaa lumessa peuhaaminen. Sisälle tullessa sitten sulateltiin jääpalloja karvoista.

Nyt Himmu lähestyy kovaa vauhtia 3 vuoden ikää ja minä jännitän, onko Himmusta tulossa emokoira vai siirtyykö emona olo vielä eteenpäin.

Saksan matka

Syksyinen Saksan matka vieläkin antaa monenlaisia ajatuksia. Olihan se ensivierailu tuohon maahan, kiitos tyttäreni ja hänen miehensä! itse ei olisi tullut vieraaseen paikkaan lähdettyäkään. Reisu meni muuten hyvin, mutta vähän vähemmän olisi saanut sataa. Ikimuistoinen käynti Englantilaisessa puutarhassa kovassa vesisateessa jätti mieleen toiveen, jspa pääsisi sinne joskus kauniina kesäpäivänä. Voin nyt vain kuvitella väenpaljouden puistossa kauniina kesäpäivänä, kuvista joita nuoret olivat ottaneet kesämatkallaan. Nyt paikat olivat kovin tyhjiä, mutta silti jäi kaipuu sinne

Käyntimme Mittenwaldin pikkukaupungissa oli myös unohtumaton, kauniit, kuvin koristellut talot jättivät mieleen ejtuksen, että täällähän voisi vaikka asua. Jätti muistoja, vallankin ruoka-annoksesta, jonka siellä tilasimme. Paikan perinneruokaa!

Sisältäen erilailla täytettyjä riisipallukoita, jotka uivat sulatetussa voissa. Nuo pallukat itsessään olivat kyllä hyviä, mutta syömättä jäi suurin osa, kun tuo voi alkoi hyytymään lautasella.

Kyllä siinä moneen kertaan niskat oli kovilla kun noita kauniita taloja ihaili

Miltähän oma kotini näyttäisi täällä hamkien keskellä noin koristeltuna

Myös itse Mynchenin kaupungissa oli paljon nähtävää ja katseltavaa, tuon Mrienplazan ympärillä oli jo itsessään paljon monenlaista katseltavaa. kummastutti tuo liikkumisen helppous tuossa keskustassa. Hyvin nopeasti oppi liikkumaan ja käymään ostoksilla suurissa tavarataloissa ominpäin, toisten käydessä paikoissa joihin en halunnut mennä. No, ostokset jäivät kyllä vähiin, minulle riitti kaikki, mitä silmillä näki, ostin vain vähän silloin juuri syntyneelle suvun viimeisimmälle jatkajalle.

talvea

Kyllä on ollut niin mahtavaa tuo maisema. Saa nähdä, kuinka kauan tätä riittää! Eipä siinä tarvita kuin kova tuuli, niin kauneus häviää. Nyt on ollut pitkään tälläistä tuuletonta pakkasta.

Himmun kanssa on nyt ulkoiltu oikein urakalla, kun minäkin pystyn olemaan pidempään siellä. Ei enään salpaa niin pahasti henkeä. Himmu nyt pistelee säässä kuin säässä, vaikka kyllä sen varpaat aika pian palelee, nuo tassut kun on niin kovin pienet

Tänä aamuna taivas leiskui monissa väreissä ja värjäsi maiseman oudon väriseksi. olin onneksi Himmun kanssa juuri siihenaikaan ulkona ja kamera oli mukana, sai kuvat talteen.

Ei ihan joka aamu vastaavaa ole tarjolla, joten nyt sattui hyvä tuuri.

Hellittää

Jo vähän pakkanen antaa periksi. nyt jo pääsimme kunnon aamulenkille ja luojan kiitos, ei vieläkään ollut lumihommia. Väsymys olikin jo vähän turhan kovaa siihen puuhaan. Se on kyllä ihan kivaa työtä., mutta ei vain ole sydänvikaisen hommaa. Kyllä sen huomaa, kun sitä useana aamuna peräkkäin teki urakalla. Pakkohan se on paikat auki saada. Onneksi tuon ison pihan käy traktori mies ajamassa samalla, kun tuon maaantienkin auraa.

Nyt pitäisi lähteä uudestaan ulos kun aurinko paistaa niin upeasti, saisi hyviä kuvia talvisesta luonnosta. Aamulenkillä jo katselin hyviä kohteita. Kauan onkin puut saaneet pitää loistonsa, kun on ollut niin tyyntä.

pakkastalvea

Luonto on kyllä näin pakkasella ja paljosta lumesta johtuen erittäin kaunista. Nyt on koko päivän ollut yli 20 astetta pakkasta, onneksi huomena jo luvataan vähän lauhtuvaa. Pääsisi edes kunnon lenkille, se kun ei näin kovalla pakkasella onnistu minulta eikä oikein Himmultakaan, kun sen pienet varpaat palelee niin äkkiä.

Sellaiseen 10 asteeseen kun pudottaisi niin jo lenkille lähtö onnistuisi. Päivällä olin noin puolituntia ulkona kun hain puita sekä kkoreilla että uunipuita. Lämmitän aamulla uunin, ettei pakkanen lauhtuessaan pääse meille sisälle. Niinhän sitä sanotaan, että lauhtuessaan se tulee seinistä läpi sisälle. Toivotaan edes pientä lauhtumista.

lapsuudesta

Tässä kun vanhenee, tulee jo lapsuusaikojakin mieleen. olin vielä pikkuinen tyttö kun muutimme maalle asumaan, isoon kartanoon, jossa isäni toimi yleismies jantusena.Hän teki satulasepän työt, teki saappaita kartanon väelle ja maalasi ja tapisoi, korjasi kartanon hienot huonekalut ym.

Kerran hän kotiin tullessaan kertoi maalavansa lehmille nimitauluja ja siellä oli minun nimiseni lehmä.

Vein sitten maitokannua navetalle ja mielenkiinto oli suuri nähdä tuo lehmä, jolla sama nimi. Hyvin arkana ja pelokkaana astuin sinne suureen navettaan, seisoin pelokkaana ovensuussa ihan seinässä kiinni, eka kerran elämässäni näin lehmiä, ja minkälaisia lehmiä, suurisarvisia, niin pelottavan naäköisiä. Luokseni tuli kartanon karjakko ja kysyi mitä asiaa minulla oli. Pelokkaana kerroin hänelle, että haluaisin nähdä sen lehmän, jolla on sama nimi kuin minulla. Karjakko ei minua tuntenut ja kysyi nimeäni, kun kerroin sen, hän otti kädestäni kiinni ja talutti minut sen lehmän luo. Voi, mikä pettymys kulkikaan lävitseni. Vaikka pelkäsinkin niitä suuria sarvia, niin ne olivay mielestäni komeita. Ja sillä kaimallani oli pienet kippurasarvey, rumat. Tunsin itsenikin rumaksi, kun kaimakin oli tuollainen nysäsarvi.

Mutta tuo pelottava reisu tuonne navettaan muutti paljon elämääni, rakastuin noihin olentoihin sydämeni pohjasta-ja perheeni harmiksi. Aloin käydä usein siellä navetassa ja karjakko antoi minun hoidella sellaisi hiehoja, harjasin ja kuivitin niitä ja sain palkaksi sillointällöin juustomaitoa ja voih, millä ylpeydellä sen maidon aina kotiin kannoin. Mutta se navetan haju ei mielyttänyt kotiväkeäni, jotka eivät koskaan olleet missään tekemisissä lehmien kanssa. Äiti sitten teki minulle omat navettavaatteet, jotka sitten oli aina vaihdettava eteisessä pois etten niin kovasti sitä ihanaa tuoksua sisälle vienyt.

Kukat

keijunkukka
orvokkipelakuu

Pidän kukista todella paljon. Kesällä niitä on pihassani yltäkylläisesti, vaikka olen paljon jo niitä vähentänyt.Ennen, kun vielä kasvatin niitä, oli kaikki kukka-astiatkin täynnä milloin mitäkin kukkia, usein petunioita, mutta yritin vaihdella niitä kuitenkin aina välillä. Sisälläkin oli kaikenmaailman kukat, aina joitain erikoisia. Nyt olen vähentänyt niitä rajusti. On niin hassua, kun ne kasvaa kaikki isoiksi niin nopeaan, ettei tilat riitä. Jukkapalmukin taas jo katossa lehtiään taittaa vaikka vasta kolmisen vuotta sitten otin vain noin 60 senttisen latvan ja tökkäsin ruukkuun. Samoin kävi sen puupalikan jonka toin Puertosta, sekin kasvoi kattoa hipovaksi komeaksi kukaksi jonka sitten annoin tyttären pojan kotiin hoitoon, saivat sen kyllä nopeasti hengiltä.

Nyt olen kasvatellut noita orkideoita jotka ovat kovasti hoidossani viihtyneet. Nytkin aloittelee yksi kukintaansa, joitakin kukkia on jo auki, mutta nuppuja varmaan 100. Yksi lopettelee kukintaa ja siinäkin jo uusi kukkavana kehittymässä. Myös yksi, jossa ei tällähetkellä kukkia tekee kukkavartta kovalla vauhdilla. Luulin aina niiden olevan vaikeita kasvatettavia, mutta mitä vielä. Santpaulioita kukki pitkä rivi koko kesän, mutta hävitin ne sitämukaan kun kukinta loppui.

mukavaa touhuta niiden kaanssa aikansa kuluksi.

Aamulenkillä

Himmun kanssa aamulenkillä ollessamme näimme pari ekaluokkalaista koulumatkalla. Kysyin heiltä, että eikös ole kivaa kun pääsee taas kouluun. Yksimielinen vastaus oli: "on" he osasivat iloita koulupäivien taas alkaessa. Vähänmatkaa mentyämme ohitimme bussipysäkin, jossa oli bussia odottamassa yläastelaisia ja lukiolaisia. Esitin heille saman kysymyksen ja vastaus ei kyllä ollut iloinen, vaan sellaista buuausta sieltä porukasta kuului.
Jonnekkin siinä välillä oli ilo kadonnut. En ole koskaan ymmärtänyt, tai edes yrittänyt ymmärtää tuota koulunkäynnin vastemielisyyttä. Itselle oli aikoinaan hyvin tärkeä päästä kouluun. Joskus kyllä on tullut mieleeni, että onko se koulunkäynnin vastemielisyys vain porukassa esiintyvää vai todellista. Kuitenkin heistä monet suorittavat koulunsa mallikelpoisesti ja pärjäävät jatko-opinnoissaankin hyvin, joten onko se vain porukassa pakon sanelemaa vastustusta, ei kehdata sanoa, että pitää koulunkäynnistä. Voi, kun he jo tuossa kouluiässä osaisivatkin iloita opista, jota koulu tarjoaa. Siitä olisi niin paljon iloa sitten, kun koulunkäynti on takana päin ja elämän koulu edessä.

Aloitusta tänne blogiin

Nytvain muutama sana tämän blogin käyttäjästä. Olen mummeli, jonka seurana elelee pikkuinen Himmu koira, joka pienestä koostaan huolimatta täyttää päiväni touhuillaan ja iloisella otteellaan elämästä. Onnellisin pieni on silloin, kun huomaa minun ottavan tossut pois jalasta ja sehän tietää ulos lähtöä, joka on ehdottomasti Himmun kaikkein mieluisin homma. Himmu täyttää maaliskuussa 3 kokonaista vuotta, silti vielä leikkisä ja iloinen kaveri.