Underground Railroad
Underground Railroad (suom. Maanalainen rautatie) oli 1700–1800-luvuilla käytössä ollut salaisten kulkuyhteyksien ja turvatalojen muodostama verkosto Yhdysvalloissa, jonka avulla afroamerikkalaisia orjia pakeni Yhdysvaltain eteläosista orjuuden lakkauttaneisiin Pohjoisvaltioihin ja Brittiläiseen Pohjois-Amerikkaan.[1] Sitä ylläpitivät orjuutta vastustaneet abolitionistit.[2] Underground Railroad oli Pohjois-Amerikan suurin orjuuden vastainen vapausliike,[2] ja sen läpi pakeni joka vuosi satoja orjia. Erään arvion mukaan Etelävaltioista lähti vuosien 1810–1850 välillä 100 000 orjaa.[1] Kanadaan pakeni Underground Railroadia pitkin arviolta 30 000–40 000 orjaa, joista noin 15 000–20 000 saapui vuosien 1850–1860 välillä.[2] Pohjoisen lisäksi Etelävaltioista pakeni orjia läntisiin osavaltioihin, Kalifornioihin, Intiaaniterritorioon, Meksikoon, Karibialle ja Eurooppaan.[3]
Underground Railroad sai nimensä vuoden 1831 tienoilla uusien höyryrautateiden innoittamana. Orjia auttanut järjestelmä alkoi kuitenkin ilmeisesti jo 1700-luvun loppupuolella. Ainakin vuonna 1786 George Washingtonin tiedetään valittaneen, että erästä häneltä karannutta orjaa oli auttanut asiaa varten järjestäytynyt ryhmä.[1] Underground Railroadin toiminta lakkasi vuonna 1865, kun orjuus kiellettiin Yhdysvalloissa.[2]
Underground Railroadin ylläpitäjiin kuului monia merkittäviä henkilöitä, kuten orjia omistaneen perheen poika John Fairfield, yli 3000 orjaa auttanut Levi Coffin ja 19 avustusmatkaa Etelävaltioihin tehnyt Harriet Tubman.[1] Tubman on yksi kuuluisimmista Underground Railroadin vapaaehtoisista.[2]
Pakomatka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pakomatka tapahtui yöaikaan,[1] ja pakoreitit seurailivat esimerkiksi jokia, kanaaleja, rantoja, lahtia, teitä ja rautateitä.[3] Orja saattoi paeta esimerkiksi plantaasille tulleen, orjaksi naamioituneen vapaaehtoisen avulla. Vapaaehtoinen auttoi pakenijat pohjoisen suuntaan.[1] He käyttivät matkan aikana suunnistukseen myös Pohjantähteä.[2] He matkustivat yleensä noin 10–20 mailia (noin 16–32 km) kunkin turvatalon välillä. Turvatalossa he saivat piilopaikan ladosta tai muusta syrjäisestä paikasta ja pysähtyivät syömään ja lepäämään. Samalla seuraavana reitillä olevaan turvataloon lähetettiin tieto tulijoista.[1] Turvapaikan lisäksi taloa ylläpitävä henkilö tarjosi vierailleen ruokaa, vaatteita ja usein myös rahaa.[2] Jos pakolaiset olivat pukeutuneet siisteihin vaatteisiin, he herättivät kulkiessaan vähemmän epäilyksiä ulkopuolisissa.[1] Usein pakenijat lepäsivät päivisin ja liikkuivat öisin.[2]
Monet pakolaiset matkustivat koko matkan jalan. He saivat myös vankkuri-, hevos-, juna- ja laivakyytejä.[2] Underground Railroad sai lahjoituksena rahaa, jonka se käytti pakolaisten juna- ja laivamatkojen kustantamiseen ja vaatehankintoihin.[1]
Karanneita orjia pidättäville henkilöille luvattiin palkkioita. Pakoreittien varrella olikin vahdissa myös orjanomistajia ja -metsästäjiä.[3]
Pakomatka päättyi johonkin vapaista Pohjoisvaltioista, Ylä-Kanadaan tai Ala-Kanadaan. Määränpäätä kutsuttiin nimellä ”taivas” tai ”Luvattu maa”. Tiedetään, että myös Kanadaan matkusti pakolaisten perässä joitain palkkionmetsästäjiä, joiden tavoitteena oli palauttaa karkulaiset takaisin orjanomistajille.[2]
Salanimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järjestelmän toimia kuvaamaan käytettiin niin ikään rautatieteemaisia salanimiä. Se auttoi pitämään yleisön ja orjanomistajat pimennossa Underground Railroadin toimista.[2] Turvataloja kutsuttiin asemiksi ja varikoiksi, niitä hoitaneita vapaaehtoisia asemapäälliköiksi, rahaa ja tavaraa lahjoittaneita henkilöitä osakkeenomistajiksi ja pakolaisia kuljettaneita vapaaehtoisia konduktööreiksi.[1] Matkajärjestelyjä hoitaneita vapaaehtoisia kutsuttiin lipunmyyjiksi. He auttoivat orjia ottamaan yhteyttä turvataloihin ja muihin vapaaehtoisiin. Jotkut näistä vapaaehtoisista matkustivat työnsä puolesta paljon ja pystyivät siten salaamaan orjuuden vastaisen toimintansa. Esimerkiksi lääkäri Alexander Milton Ross matkusti etelässä kertomassa orjille Underground Railroadista. Hän käytti peitetarinanaan lintuharrastustaan. Pakolaisiin viitattiin nimillä ”matkustajat”, ”rahti”, ”lasti” tai ”paketit”. Paikkakuntia, joissa turvatalot sijaitsivat, kutsuttiin terminaaleiksi.[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 The Underground Railroad PBS. Viitattu 7.1.2016. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Underground Railroad thecanadianencyclopedia.ca. Viitattu 27.6.2026. (englanniksi)
- 1 2 3 What is the Underground Railroad? www.nps.gov. U.S. National Park Service. Viitattu 27.6.2026. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Underground Railroad Wikimedia Commonsissa
