Television
| Television | |
|---|---|
 Television vuonna 2014. |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1973–1978, 1992–1993, 2001– |
| Tyylilaji | punk, post-punk, new wave, taiderock, taidepunk |
| Kotipaikka | New York, Yhdysvallat |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet | |
| Entiset jäsenet |
|
| Levy-yhtiö |
|
Television oli yhdysvaltalainen rockyhtye, jonka Tom Verlaine ja Richard Hell perustivat New Yorkissa 1973. Yhtye julkaisi uransa huipulla vain kaksi LP-levyä, joista ensimmäinen eli Marquee Moon (1977) luetaan yleisesti rockhistorian klassikkojen joukkoon.[1]
Yhtye teki paluun 1990-luvun alussa sekä vuonna 2001.[1]
Musiikillisesti Television edusti The Velvet Undergroundiin palautuvaa New Yorkin ”taidepunkia”, joka erosi tunnetummasta brittiläisestä punkrockista muun muassa älyllisyyttä tavoittelevan tyylinsä ja pitkien kitarasoolojen johdosta.[1][2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1972 kitaristi Tom Verlaine ja basisti Richard Hell perustivat protopunk-yhtye The Neon Boysin yhdessä rumpali Billy Ficcan kanssa.[3][4] Vuonna 1974 The Neon Boysiin liittyi toinen kitaristi Richard Lloyd ja he muuttivat yhtyeen nimeksi Television. [4] Television oli ensimmäisiä CBGB-klubilla soittaneita yhtyeitä. CBGB-klubista tuli keskeinen punk- ja new wave -esiintyjien keikkapaikka. Yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon täydensi toinen kitaristi Richard Lloyd.[1][4]
Vuonna 1974 Verlaine soitti kitaraa Patti Smithin ensimmäisellä singlellä ”Hey Joe”/”Piss Factory” ja kirjoitti myös runokirjan yhdessä Smithin kanssa.[1]
Vuonna 1975 Television äänitti demokasetin Island Recordsille tuottaja Brian Enon kanssa, mutta levy-yhtiö päätti olla tekemättä sopimusta. Yhtyeen alkuperäinen basisti Richard Hell erosi yhtyeestä ja perusti Heartbreakersin yhdessä entisen New York Dolls -kitaristi Johnny Thundersin kanssa.[4] Seuraavana vuonna hän aloitti soolouran Richard Hell & The Voidoids -yhtyeensä kanssa, julkaisten vuonna 1977 debyyttialbumin Blank Generation.[1][4]
Hellin tilalle tuli entinen Blondie basisti Fred Smith. Television äänitti kappaleen ”Little Johnny Jewel”, jonka se julkaisi managerinsa, Terry Orkin johtamalla Ork-levymerkillä. Kappaleesta tuli underground-hitti, ja se herätti suurten levy-yhtiöiden huomion. Vuonna 1976 yhtye julkaisi brittiläisen EP:n Stiff Recordsilla, mikä kasvatti yhtyeen mainetta ja johti siihen, että yhtye teki levytyssopimuksen Elektra Recordsin kanssa vuonna 1977.[1]
Marquee Moon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Yhtyeen ensimmäinen albumi Marquee Moon julkaistiin vuoden 1977 alussa ja sitä kehuttiin. Albumi ei kuitenkaan saavuttanut laajaa yleisöä Yhdysvalloissa; Isossa-Britanniassa se nousi listalla sijalle 28, ja sen single ”Prove It” nousi Top 40:een. Television toimi lämmittelijänä Blondien vuoden 1977 kiertueella, mutta esiintymiset eivät juurikaan kasvattaneet sen fanikuntaa.[1]
Adventure
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtyeen toinen albumi Adventure julkaistiin keväällä 1978. Adventure oli selvästi edeltäjäänsä pehmeämpi ja vähemmän aggressiivinen albumi.[5] Sen myynti Yhdysvalloissa oli parempaa kuin Marquee Moonin, mutta se ei silti päässyt listoille; Britanniassa albumista tuli Top Ten -hitti. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin yhtye hajosi sisäisiin riitoihin New Yorkin The Bottom Line -klubilla. Hajoamisen syynä oli pääosin Verlainin ja Lloydin väliset riidat.[1]
Fred Smith palasi takaisin Blondieen, kun taas Verlaine ja Lloyd jatkoivat soolouriaan. Lloyd soitti myöhemmin myös X-yhtyeen basistin John Doen ensimmäisellä sooloalbumilla ja liittyi myöhemmin Matthew Sweetin taustabändiin levyllä Girlfriend (1991).[1]
.jpg)
Television (paluu ja myöhemmät vuodet)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähes 14 vuotta hajoamisen jälkeen Television teki paluun vuoden 1991 lopussa ja äänitti uuden albumin Capitol Recordsille. Paluukeikka nähtiin Englannin Glastonbury-festivaaleilla kesällä 1992, ja albumi Television julkaistiin muutamaa kuukautta myöhemmin. Levyn tunnetuin kappale on kirjailija William S. Burroughsille omistettu ”Call Mr. Lee”, josta kuvattiin myös musiikkivideo. Sekä levy että sitä seurannut kiertue saivat hyviä arvioita, mutta paluu jäi lyhytaikaiseksi – yhtye hajosi uudelleen vuoden 1993 alussa.[1]
Vuonna 2001 Television teki jälleen muutaman paluukeikan Britanniassa ja esiintyi myös Noise Pop Festivalilla Chicagossa ja jatkoi satunnaisia esiintymisiä. Vuonna 2007 Richard Lloyd ilmoitti hyvässä hengessä jättävänsä Televisionin. Hänen tilalleen tuli kitaristi Jimmy Rip, joka oli aiemmin soittanut Verlainin soololevyillä ja tuurannut Lloydia keikalla tämän sairauden aikana.[1]
Tom Verlaine kuoli lyhyen sairauden jälkeen New Yorkissa 28. tammikuuta 2023. Hän oli 73-vuotias. Hänen kuolemansa johti yhtyeen lopulliseen hajoamiseen.[1] Television-yhtyeen basisti Fred Smith kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 5. helmikuuta 2026. Hän oli 77-vuotias.[6]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Marquee Moon (1977)
- Adventure (1978)
- Television (1992)
Livealbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Blow-Up (1982, nauhoitettu 1978)
- Live at the Academy, 1992 (2003, nauhoitettu 1992)
- Live at the Old Waldorf (2003, nauhoitettu 1978)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Erlewine, Stephen Thomas: Television Songs, Albums, Reviews, Bio & More ... AllMusic. Viitattu 29.5.2025. (englanniksi)
- ↑ ”Marquee Moon - Television | Album | AllMusic”. (englanniksi)
- ↑ Fry, Naomi: How Richard Hell Found His Vocation 4.5.2023. New Yorker. Viitattu 7.7.2024.
- 1 2 3 4 5 Hell, Richard: Sopeutumattomien Sukupolvi, (I Dreamed I Was a Very Clean Tramp). Suomentanut Salmenpohja, Ilkka. Like Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-01-0953-0
- ↑ ”Adventure - Television | Album | AllMusic”. (englanniksi)
- ↑ Alex Traub: Fred Smith, Who Left Blondie for the Band Television, Dies at 77 The New York Times. 9.2.2026. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
